maanantai 20. huhtikuuta 2009

Lääkettä ja kotiruokaa

Nemon kakka ei vielä lauantainakaan osoittanut kovenemisen merkkejä. Olin tietysti vähän huolissani, kun jo neljättä päivää on ripulia ja vessassa käytiin parin tunnin välein. Nemo alkoi osoittaa myös vesiaddiktin merkkejä, kun vettä piti juoda kaikkialta, mistä sitä vain mahdollisesti sai. Joten soitin kissahotelliin ja kyselin, että olisivatko he huomanneet jotain outoa, esim. ripulia, mutta kuulemma kaikki oli ollut ihan hyvin. No, soitin sitten päivystävälle eläinlääkärille, joka ohjeisti ostamaan ripulilääkettä ja syöttämään ei-teollista ruokaa.

Nemo saikin sitten koko viikonlopun keitettyä seitä ja naudanlihaa sekä laimeaa lihalientä suolojen takia. Punainen liha meni niin nopeasti masuun, että tuli ihan huono omatunto, kun sitä niin harvoin Nemolle antaa. Lihaliemeen ei taidettu koskeakaan eikä se kyllä kovin houkuttelevalta näyttänytkään. Attapectin-ripulilääke oli niin iso tabletti, että se oli pakko liottaa veteen eikä Nemo sitä loppujen lopuksi tainnut paljoakaan saada.

Ripulikakka ei kovin hyvin paakkuunnu ja Nemo ei sitä myöskään millään tavalla peitellyt. Sitten sen päälle piti vahingossa astua ja tietysti huomasin sen myöhässä, joten ikkunalaudoilla oli kivat ruskeat tassunjäljet. Mahtavuutta.

Toinen kiva kommellus tapahtui, kun lauantaina oli ihan pakko pestä Nemon vessa vain kolmen päivän käytön jälkeen. Vein muovihiekkalaatikon kylpyhuoneeseen pestäväksi ja kuuntelin, kuinka Nemo inisi. Jep jep, Nemo istui vessansa lattialla (Nemolla on puulaatikko, jonne muovilaatikko laitetaan) ja kakkasi siihen. Lastulevylle. Ja sehän hyvin jämähtää siihen. Ei kun pesemään sitäkin. Mutta täytyy sanoa, että Nemo on selkeästi fiksu kissa, koska tiesi, että siinä paikalla on oma vessa. Vaikka ei hiekkaa olisikaan. Ehkä siksi en ole sängystä tai matoilta joutunut kakkaa siivoamaan.

Tuore ruoka kuitenkin auttoi, koska nyt on ainakin vessassa käyntien määrä vähentynyt, joten eiköhän se tästä.

1 kommentti:

Mirja kirjoitti...

Ei ole kyllä mukavaa, jos kissa sairastaa. Meillä oli vähän aikaa sitten aivan päinvastainen ongelma, kakkaa ei tullut moneen päivään ja kissa oli apeana.

Ja kyllä pitää ihan ihmetellä, kuinka kissa on siisti otus. Meillähän pellettivessaa protestoitiin pissaamalla suihkukaivoon. Ihmettelen vieläkin, että miten kissa hoksasi, että sinne olisi sallitumpaa pissata, kuin esimerkiksi matolle.