sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Tutustumista ja itkua


Eilen toimme pennun taksilla kotiin eikä se tietenkään ollut yhtään kivaa. Ahdistavaan koppaan joutuminen kun ei varmaan tuntunut yhtään hyvältä. Hieman siinä itkua päästettiin, mutta yllättävän hyvin matka kuitenkin sujui.

Ohjeiden mukaisesti nostimme kissan ensimmäisenä hiekkalaatikkoon. Toivoimme, että pentu muistaa paikan siitä lähtien.


Ilta oli aikamoista itkua ja mouruamista. Välillä pentu uskalsi tutustua paikkoihin, mutta sängyn alle se juoksi aina piiloon, kun kuului outo ääni tai muuten vain pelotti. Ilmeisesti sängyn alustasta on muodostunut lempipaikka, koska siellä pentu tälläkin hetkellä makoilee.

Yhden onnistumisen tunteen koin, kun istuin sohvalla ja pentu tuli taakseni sohvan nojalle nukkumaan. Siinä se kehräsi tyytyväisenä hetken, kunnes taas ju0ksi kovaa vauhtia sängyn alle. Pientä edistystä koimme myös leikin myötä, kun sulkaviuhka sai pennun leikkimään.


Mutta ilmeisesti (näin analysoimme) pentu jotenkin pelästyi omaa peilikuvaansa, koska yhdessä vaiheessa se tuijotti peilioveamme ja karvat olivat pystyssä kuin siilin piikit. Sen jälkeen se ei oikein uskaltanut tulla makuuhuoneesta olohuoneeseen vaan sen joutui hakemaan syliin sohvalle. Laitoimme peilin eteen ison tyynyn, jotta muita "kissoja" ei näkyisi. Täytyy varmaan hankkia siihen jonkinlainen kissankorkuinen peittävä tarra, jotta peiliä ei tarvitse tulevaisuudessa pelätä.

Illan aikana tuli kyllä muutaman kerran mieleen, että emmekö oikein osaa, mutta ilmeisesti pentu voi itkeä vanhaa kotiaan parista päivästä jopa viikkoon.

Kovasti oli tarkoitus olla päästämättä pentua sänkyyn, mutta sieltähän se itsensä kuitenkin löysi. Ihmisen lämpö on sitten kai niin kivaa. Muutenkin pentu seuraili koko ajan meitä, luultavasti se koki jonkinlaista turvallisuutta tällaisen ison liikkuvan asian vierellä. Yö ei sitten mennyt ihan putkeen, koska aina kun vahingossa avasi silmänsä, pentu tuijotti takaisin ja taputti tassullaan poskeen. "Luulis heräävän pitämään mulle seuraa".

Ruoka ja vesi ei todellakaan maistunut ensimmäisenä iltana eikä yönä. Aamulla sain pennun syömään niin, että istuin sen vieressä, jotta se tuntisi olonsa turvalliseksi. Niin ei kai pidä tehdä, jotta kissa ei totu siihen, mutta raukalla oli varmasti kova nälkä, joten en hennonnut lähteä viereltä pois. Vettä se ei ole vielä juonut, mikä on vähän huolestuttavaa.

Hiekkalaatikolla on käyty kerran. Pianon takana on myös kiva istuskella.

Tänään pentu tuntuu olevan entistä pelokkaampi ja itkuisempi. Voi raukkaa. Toivottavasti se tottuisi pian uuteen kotiin, koska ikävä ei ole ollenkaan kiva tunne.


Päivitys: Noniin, nyt sitä uskallettiin jo tulla syliin kehräämään oikein toden teolla. Mutta makuuhuoneessa pysytään. Ikkunalauta tuntuu oleva myös tosi kiinnostava, siellä on viherkasvi ja lämmin patteri.

Ehkä se tästä. On se niin suloinen.

Ei kommentteja: