maanantai 2. helmikuuta 2009

Paljon kaikkea uutta opittavana

Viime viikko oli aikamoista touhua niin meillä isommilla kuin Nemollakin. Työkiireiden takia Nemo ei ole saanut blogiaikaa, mutta nyt on hetki aikaa päivittää viimeiset kuulumiset.

Nemo on oppinut tällä viikolla mm. sen, että tassulla on kiva leikkiä teepussilla, joka roikkuu kupista, huom. tyhjästä kupista. Kuuman kupin lähelle olisi myös kiva päästä, mutta minä olen nopeampi liikkeissäni siinä vaiheessa.

Jogurtin syöminen lusikasta on hauskaa. Siinä vaiheessa, kun kissan karhea kieli tuli lipomaan omaa aamuista jogurttikuppia, ajattelin, että on parempi antaa pojalle ihan oma lusikka. Ja maustamaton jogurtti katosi sujuvasti sekunneissa parempiin suihin.

Meillä on myös ihastuttu kaikkeen, mikä tulee televisiosta. Viikonlopun mäkihyppy kiinnostivat kovasti. Nemo seurasi kilpailijan koko matkan ylhäältä alas. Vitsi, se oli mielenkiintoista, piti oikein taputella tv:n ruutua, että kilpailija hyppäisi tooosi pitkälle. Pari kertaa tv:tä on taputeltu niin kovaa, että se heiluu hurjan näköisenä. Toivottavasti se ei ole joku päivä kotiin tullessamme lattialla tuusan nuuskana.

Nemo yritti myö opetella lukemaan, mutta ei siitä tainnut tulla oikein mitään. Ilme ainakin on vähän sen oloinen.

Vesi on kiinnostava elementti. Keittiön hana on tosi mielenkiintoinen, valuvaa vettä pitää oikein kielellä lipoa. Sitten kun on vähän liian innokas, pääkin kastuu aina puoliksi. Mutta eipä se menoa haittaa, lisää pitää vaan juoda. Varsin fiksu kissa, kun ymmärtää, että vesi on raikkaampaa suoraan hanasta.

Myös suihku on yllättävän kiva paikka, varsinkin ihan märkänä. Kun isäntäväki on käynyt suihkussa ja kylpyhuoneen ovi on auki, Nemo syöksyy suihkualtaaseen, lipoo kielellä vettä (yök) ja istuu yhteen tiettyyn kohtaan, jossa ilmeisesti menee joku kuumavesijohto. Siinä on kiva köllötellä ja katsella kun isot ihmiset pesevät hampaita ja ihmettelevät, miten Nemo voikin aina löytää ne lämpimimmät paikat asunnosta.

Hurja meno vaan kasvaa päivä päivältä. Nemolla hypersuperenerginen kohtaus tulee aina yleensä siinä klo 23, kun pitäisi mennä nukkumaan. Nemo juoksee ihan päättömänä asuntoa päästä päähän ja hyppii ja syöksähtelee miten sattuu. Onneksi se kestää sellaisen 15 minuuttia ja sitten ollaankin todella valmiita nukkumaan.

Ja koska kaikki - ihan kaikki, mitä me isot tehdään - kiinnostaa, yrittää Nemo toisinaan pysyä hereillä ihan pakolla. Ei toinen raukka raaski mennä nukkumaan, koska aina voi tapahtua vielä jotain tosi kiinnostavaa. Höpsö yrittää pitää silmiä auki, vaikka selkeästi silmäluomet on raskaat. Siinä vaiheessa otan Nemon yleensä viereen syliin ja yritän selittää, että nyt voi ihan hyvin nukkua. Kun rapsuttaa poskea ja päälakea, se auttaa aina hetkeksi ja Nemo uskaltaa ottaa pienet kauneusunet.

Viikonloppuna kävi aika monta outoa vierasta ihmistä katsomassa Nemoa ja sunnuntaina Nemo oli niin väsynyt, että kesken leikin se vaan kellahti kyljelleen ja tuijotti meitä kuin todeten, että nyt väsyttää tosi paljon.

Valokuvaus ei aina oikein onnistu, koska Nemon liikkeet on hurjan nopeita. Joskus onnistuu kuitenkin pysäyttämään hetken ja saa pari suht hyvää kuvaa.

Sänky, the place. Peittojen välissä on kiva mennä edes takaisin. Juu, ja omassa kopassahan ei yötä todellakaan nukuta. Jostain syystä paras paikka nukkua on ihan mun naaman edessä. Todella, siis väliin jää pari senttiä. Yö alkaa sillä, että päällä tassutellaan sellainen 10 minuuttia. Naaman, rinnan, vatsan, ei väliä. Sitten asetellaan itsenä suoraan naaman eteen, josta mä sitten yritän Nemoa siirtää aina parikymmentä senttiä alemmaksi. Mutta jossain vaiheessa yötä se aina palaa alkuperäiselle paikalleen. Tätähän ei siis tapahtu toisen ison kanssa, sen vieressä kyllä nukutaan ihan kiltisti vähän kauempana.

Aamulla oon herännyt monesti siihen, että kohtaan istuvan kissan ja tuijottavan silmäparin. Jos olis nähnyt jotain kauhu-unta, tuijottava silmäpari voisi olla aika pelottava. Sitten alkaa kehräys ja pehmeä tassuilla taputtelu suoraan poskeen. "Luulis heräävän".

2 kommenttia:

Vulpes kirjoitti...

Hih Nemolla on samanlainen tapa kuin Pandallakin. :) Senkin on aivan pakko päästä ihan mahdollisimman liki mun kasvoja ja jos yrittää kauemmas siirtää, niin kehräävä kissa palaa heti takaisin ja aloittaa taas naaman leipomisen ja aseuttautuu uudelleen sentin päähän nenänpäästäni.

minimi kirjoitti...

On se kyllä hassu tapa. Mikäköhän siinä on niin kivaa :)