keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Paras joululahja ikinä

Nemo on kunnossa.

HauMaun lääkäri kuunteli Nemon sydänääniä pitkänkin aikaa ja sanoi, että hän ei kuule mitään epäilyttävää. Hän totesi, että joskus kun kissa oikein jännittää ja syke nousee kovaksi, tapahtuu sydämessä jotain (en nyt  muista mitä), joka saattaa tehdä sivuäänen, mutta se ei ole vaarallista. Hän sanoi myös, että on olemassa 6-tasoisia sydänsairauksia ja jos Nemolla jotain on, se on luultavasti 1/6 eli ei ainakaan mitään perinnöllistä. Lääkäri oli tosi asiantunteva ja mukava, ja sanoi, että hän ei periaatteessa kehota ottamaan ultraääntä, koska ääniä ei kuulu, mutta jos me halutaan, niin se voidaan ottaa. No, me tietysti haluttiin varmuus asiaan, joten siis ultraan.



















Tähän asti oli mennyt ihan mukavasti, Nemo oli normaali energinen itsensä, mutta kun päästiin ultraäänihuoneeseen ja olisi pitänyt olla kyljellään, Nemo päätti, että nyt riittää tämä retuuttaminen. Lääkäri ajoi yhdestä kohtaa karvoja pois ja yritimme saada Nemoa pysymään kyljellään. Kun siitä ei tullut mitään, Nemo sai seisoi. Mutta johtuisiko geelistä, jota laitettiin kuuntelu kohtaan, itse kuuntelulaitteesta, uusista ihmisistä, oudosta paikasta tai koirien hajusta, Nemo laittoi ranttaliksi. Nemo harvemmin sihisee, mutta nyt päästiin todistamaan paria hienoa sihinäkohtausta. Nemo ei pitänyt tutkimuksesta tippaakaan. Se rimpuili, sihisi ja maukui. Yritin parhaani mukaan rauhoitella Nemoa, ja jotenkin lääkäri sai otettua tarpeeksi kuvia analyysia varten, mutta aika työn takana se oli.

Kuvissa kaikki näytti ihan normaalilta. Seinämät olivat oikean paksuiset ja kammiot kauniin muotoiset. Eli Nemo todettiin terveeksi.

Sen verran kovan henkisen pamauksen eilinen eläinlääkäri sai aikaan omilla kauhuskenaarioillaan, että kyseiselle eläinlääkärille ei kyllä mennä enää koskaan. Olen siellä Nemon kanssa käynyt 4 kertaa ja joka kerta on jäänyt vähän huono fiilis koko paikasta. Tai ei paikasta, hoitotädit on ihan kivoja, mutta lääkäristä ei tule oikein asiantunteva olo. Mutta kun se on tuossa ihan vieressä ja sinne on ollut helppo mennä. Ei enää. Ihan hyvä sinänsä, että jos jotain epäilyttävää kuuluu, niin se sanotaan, mutta ei välttämättä tarvitse kertoa niitä kaikista pahimpia asioita, mitä siitä saattaa seurata. Ei ennen tarkempia tutkimuksia.

Nyt voimme helpottuneena aloittaa joulun vieton. Nemo toivottaa kaikille oikein ihanaa ja leikintäyteistä joulua!

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oi, tosiaan paras mahdollinen joululahja! Ihanaa, että kaikki oli kunnossa. Hyvää ja onneksi tervettä joulua Nemolle!

marjis kirjoitti...

Ihania uutisia! Nyt vain tervettä ja iloista uutta vuotta! :)