Korkealle kurkotan

Nemo on pitänyt hieman hiljaiseloa blogin suhteen. Muun suhteen onkin sitten kyllä pidetty ihan normaalia menoa. Nemosta on tullut kovin vaativainen, koko ajan on jotain juttelemisen aihetta. Eteisen kaapin oven edessä istutaan ja mautaaan useasti. Nemo tietää, että kaapissa on kaikki kivat huiskat, joten kun parkkeeraa sen eteen ja pitää tarpeeksi pitkän puhuttelun meille ihmisille, niin pian on leikkiä tiedossa.

Nemo osaa myös piiloutua yllättävän hyvin. Yhtenä iltana kuului kovaa maukunaa ja minä tietysti heti katsomaan, että mikäs nyt on juttelun aiheena. En nähnyt Nemoa missään. Huutelin toista moneen kertaan, mutta ei. Kunnes tajusin katsoa ylöspäin. Siellähän se söpöläinen istui hattuhyllyllä ja tuijotti isoilla pyöreillä silmillään, ja antoi selkeästi ymmärtää, että "nyt tuo ihminen on kyllä ihan hölmö, kun ei mua täältä ylhäältä huomannut".

Hattuhylly on kiva kiipeilypaikka ja siellä käydään niin usein, että pitää varmaan kohta tehdä Nemolle joku ihan oikea kiipeilypaikka korkealle katonrajaan. Parvihan meillä on, mutta sieltä alas tuleminen on vaikeaa, kun portaat on niin superjyrkät, että Nemo ei sinne kovin usein kiipeä. Se, miten hattuhyllylle mennään, ei tietysti meitä ihmisiä oikein miellytä, koska vaatteita pitkinhän sinne kiivetään.

Korkeat paikat voivat olla myös vaarallisia. Todistin aika pelottavaa hetkeä, kun Nemo päätti jostain syystä yrittää kiivetä hattuhyllyn vieressä olevan sähkökaapin päälle. Jotenkin kaappi saatiin auki, mutta itse kaapin oven päälle hyppääminen epäonnistui ja näin hidastetusti, kuinka Nemo tippuu kohti eteisen lattialle asetettua vinttiin menossa olevaa pikkujakkaraa kohti. Oli niin hilkulla, että Nemo ei tullut kaulalleen terävää reunaa päin. Minä tietysti kauhealla vauhdilla syöksyn ottamaan Nemoa syliin ja tarkistamaan, että kaikki on hyvin. No, Nemo ei ollut moksiskaan, mutta sainpahan taas opetuksen, että meille ihmisille vaarattoman asiat voivat olla aika vaarallisia pienelle kissalle.