Sylivauva

Kun saavun työpäivään päätteeksi kotiin, Nemo odottaa oven takana. Alkaa kova maukuna "Minut pitää huomioida" -tyyliin. Otan takin pois ja ripustan sen kaappiin. Nemo nostaa toisen tassun jalalleni. "Ota syliin". Vaihdan kotiasuun, Nemo istuu lattialla ja tuijottaa isosti. "Eikö jo pääse?!!" Istun sängylle ja laitan villasukat jalkaan. Nemo nousee etujaloillaan polviani vasten. "Nyt!" Nemo ojentaa tassunsa kohti olkapäätäni ja nostan Nemon olkapäälle kuin vauvan.

Tästä on tullut meidän jokailtainen rutiini. Onko se sitten järkevää vai ei, mutta ei siitä oikein pääse enää eroon. Nemo on muutenkin nykyään ihan huippuunsa asti läheisyyden kipeä. Se varmaan luulee olevan ihminen. Nytkin se makaa lattialla puolen metrin päässä ja yrittää pitää silmät auki, vaikka näyttää väsyttävän hurjasti.

Ja jos ei sylissä, niin tosiaan muuten vaan lähellä. Nemo osallistui mm. todella innokkaasti piparkakkutalon rakentamiseen. Taas oli tassut valkoisena, tosin onneksi tällä kertaa tomusokerista.